Voisin ensin esitellä itseni. Olen normaali. En muuta. 

Viimeisen puolen vuoden aikana olen oppinut vihaamaan erilaisuutta. Sitä on kaikkialla. Sitä ei pääse pakoon. Sitä joutuu katselemaan kadulla, jossa vyöryy vastaan mitä "persoonaallisempia" henkilöitä. Ja kaikki ne on samanlaisia. 


Ja uskon hyvin vilpittömästi, etten ole todellakaan ainoa tämän vihani kanssa.

 

Kovin meistä on se, joka pystyy myöntämään pitävänsä valtavirrasta.