Eilen katsoin elokuvan. Juoni oli hyvinkin yksinkertainen. Armeijan tarkka-ampujan kaveri kuolee tehtävässä ja heidät hylätään alueelle. Hän eristäytyy muista ja sitten tulee juonittelua ja hyviksiä ja pahiksia ja kaikkien rooli on hyvin selkeä.

Minulta kysyttiin oliko elokuva hyvä. En pystynyt vastaamaan heti. Kyllä, elokuva oli hyvä, tykkäsin siitä, oli ajatukseni. Mutta jostain syystä en halua muitten katsovan ja sitten katsovan minua säälivästi: "Voi, pidätkö sinä näin yksinkertaisista leffoista, eihän näissä ole mitään."

Ihanaa kun pakko olla vitun hienoja erikoisia kuvakulmia ja juonenkäänteitä ja hyvä on paha ja on niin huisia. Mielellään puhutaan ranskaa ja ihkuillaan tyttöleffoissa. 

Hauskuutin itseäni sillä, miten Amelie on niiin erikoinen ja kaikki ovat niin erikoisia ja nauttivat siitä. Ja sehän taitaa olla yksi naisten suosikkielokuvista.