Iän ei pitäisi ratkaista, mutta ilman sitä ei ole persepektiiviä. Joten sanotaan, että olen nuori. En vielä kahtakymmentä, mutten kyllä viittätoistakaan.

Niin naurettavaa kun se onkin, haluan uskoa toivoa luulla että tämän hetkinen mieheni tulee aina olemaan minun. 


Se on raskas taakka kantaa.

Olen kypsymätön, en osaa käsitellä asioita. On vaikeaa kuulla toisen kokemuksista, joita ei paljoa ole, mutta sitäkin merkittävämilltä ne minulle tuntuvat. Vaikka hänelle niitten merkitys on mitätön, hän ei haluaisi muistaa. Minun on pakko.

Tieto siitä, että toinen on ehkäpä se oikea. Ei halua päästää irti. Mutta kaikki ne nuoruuden kutsuhuudot.

mutta sinähän kultaseni et minun elämääni rajoita.